Valkoiset liinat pyöreillä pöydillä, kehystetyt seinämaalaukset, kullatut paneloinnit ja loisteliaat kattokruunut. Tukholman Operakällaren-ravintolaan astuessa tuntuu kuin olisi matkustanut sata vuotta ajassa taaksepäin. Viime vuosisadan vaihteessa näissä tiloissa käyskentelivät taiteilijat kuten Anders Zorn ja Albert Engström. He kohottivat maljoja, riitelivät, pönkittivät ja murskasivat toistensa egoja – taidemaailman keskiössä olivat miehet.

Tuolloin Hilma af Klint pysytteli kaukana Operakällaren-ravintolan hälinästä. Tänä päivänä, lähes 80 vuotta kuolemansa jälkeen, Hilma af Klint on yksi suurimmista ruotsalaisista taiteilijoista.

– Olemme joutuneet tarkastelemaan historiaa uudelleen sen kysymyksen pohjalta, kuka oli abstraktin taiteen pioneeri. On helppoa ajatella, että meitä ennen eläneet ihmiset kävelivät vain mustavalkoisessa maailmassa, Adam Lundgren kertoo.

– Se tapa, jolla Hilma Af Klint käytti värejä, ei ole ensimmäisenä mieleen tuleva asia, kun ajatellaan sen ajan (1800-luvun jälkipuoliskon ja 1900-luvun alun) taidetta.

Adam Lundgren näyttelee elokuvassa Hilma af Klintin veljeä Gustaf af Klintiä. Sisarusten suhdetta käydään läpi 1800-luvun jälkipuoliskolta aina 1900-luvulle asti. Tuolloin näkemys taiteesta muuttui radikaalisti, modernismista tuli vallitseva taidesuuntaus ja taiteen kentällä otettiin ensimmäiset askeleet kohti naisten tunnustettua asemaa taiteen tekijöinä.

Hilma af Klintin lahjakkuudesta huolimatta veli Gustaf af Klint ei koskaan päässyt kokemaan sisarensa läpimurtoa.

Adam Lundgren näyttelee Hilma af Klintin veljeä uutuuselokuvassa Hilma.

– Elokuvassa nähdään, miten upeilla väreillä Hilma af Klint työskenteli. Hän oli uskomattoman moderni niin taiteessaan kuin teoissaankin, Lundgren kertoo.

Vaikka Lundgren ei tunnustaudu taidefanaatikoksi, hän myöntää, että viime vuosisadan taidemaailmaa ympäröi tietynlainen lumous.

– Olisi ollut hienoa asua tuolloin Pariisissa. Kaupunki on ollut taiteen metropoli niin kauan. Kävin Prahassa viime kesänä ja myös siellä olisi ollut mielenkiintoista asua. Mutta Pariisi on erityinen. Sen asenteessa on enemmän “absinttia”!, hän nauraa.

– On tosin helppoa romantisoida aikakautta, jossa ei ole itse elänyt. Näin tekee myös päähenkilö Woody Allenin elokuvassa Midnight in Paris.